perjantai 27. huhtikuuta 2012

SARJAKUVAT

AKU ANKKA
Aku Ankka (engl. Donald Duck) on Walt Disneyn vuonna 1934 keksimä ja hahmottelema sekä animaattori Richard ”Dick” Lundyn luoma animaatio- ja sarjakuvahahmo, joka asuu Ankkalinnassa Calisotan osavaltiossa ja seikkailee Disneyn eläinmaailmassa.[2] Vaikka Aku olikin alun perin piirroshahmo, hän esiintyy nykyisin enimmäkseen sarjakuvissa. Sarjakuvien Akun suuri suosio johtuu pitkälti Carl Barksista, joka kehitti Akun luonnetta ja keksi joukon uusia hahmoja, kuten Roope-sedän. Barksin on sanottu ”luoneen Aku Ankalle sielun”. Suomessa Akun nimikkolehti on koko maan luetuin aikakauslehti.
Aku-sarjojen useimmin toistuvia teemoja on Akun yleinen, usein itse aiheutettu epäonni ja vastoinkäymiset joko seurustelusuhteessa tai työelämässä, jossa Akun historiallinen ammattikirjo on hämmästyttävän laaja.[2] Ajoittaisia taiturimaisia onnistumisia esimerkiksi puutarhurina tai kauneushoitajana seuraa yleensä näyttävä ja täydellinen epäonnistuminen. Joskus Aku onnistuukin pitämään työnsä, tai olemaan erittäin hyvä jossakin. Silloin yleensä vain ahneus vie Akulta työt.
Aku Ankalla on huollettavanaan kolme sisarenpoikaa (suomennettuna veljenpoikaa), Tupu, Hupu ja Lupu, jotka kuuluvat Sudenpentujen partiolaisjärjestöön.[3] Akun tyttöystävä on Iines Ankka, jota kilpakosija Hannu Hanhi (Akun serkku) yrittää jatkuvasti viekoitella omakseen. Akulla on myös sisko Della Ankka. Akun upporikas miljardöörieno Roope Ankka (suomennettuna kuitenkin yhä Roope-setä) on usein ollut hänen työnantajansa ”nälkäpalkalla” tai pakottanut hänet mukaansa joihinkin huimiin seikkailuihin velkalistan avulla. Aikaisemmasta suomennostavasta johtuvasta yleisestä harhaluulosta huolimatta Aku on Roopen sisarenpoika, ei veljenpoika.[2]
Aku Ankan ääninäyttelijänä toimi koko elämänsä ajan Clarence Nash. Suomenkielisiä ääninäyttelijöitä ovat olleet muun muassa Kari Franck, Jukka Rasila ja Jukka Puotila.
Hahmon toinen suomennos oli alkujaan Ankka Lampinen, mutta toisin kuin usein luullaan, Aku Ankka oli hahmon ensimmäinen suomennos. Aku esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran pilakuvassa.
arhaiset esiintymiset
Walt Disney kertoi saaneensa idean Aku Ankasta äänen perusteella, kun hän kuuli imitaattori Clarence Nashin matkivan lintuja ja muita eläimiä radiossa.[4] Nash palkattiin esittämään Aku Ankkaa elokuvaan Viisas Kana Kananen, jonka jälkeen hän toimi Akun äänenä kuolemaansa saakka vuoteen 1985.

Kuvaus: http://bits.wikimedia.org/skins-1.19/common/images/magnify-clip.png
Aku Ankan ensiesiintyminen lyhytpiirretyssä Viisas Kana Kananen.
Aku Ankka teki ensiesiintymisensä Bert Gillettin ohjaamassa lyhytpiirroselokuvassa Viisas Kana Kananen (Wise Little Hen), joka ilmestyi 9. kesäkuuta 1934. Piirretyssä Aku yritti ystävänsä Petteri Possun kanssa vältellä rouva Kanan antamia työtehtäviä. Akusta tehtiin merimiespukuinen siksi, että ensiesiintymisessään hän asui asuntolaivassa keskellä lampea.
Alkuaikojen Aku Ankka oli luonteeltaan hyvin äkkipikainen ja riidanhaluinen sekä ajattelematon, mikä saattoi hänet jatkuvasti erilaisiin vaikeuksiin. Hyveellisestä Mikki Hiirestä poiketen Aku voi toimia sekä tarinan sankarina että konnana.[2]
Akun syntymäpäivästä tuli epätietoisuutta, kun myöhemmin elokuvassa Sedän syntymäpäivä (Donald's Happy Birthday) oli seinäkalenterissa päivämäärä 13. maaliskuuta 1934. Tästä lähtien Disney-yhtiö on kertonut, että Aku munittiin tuona päivänä ja hän kuoriutui kesäkuussa.
Aku sai yleisön keskuudessa sen verran suosiota, että hän palasi 11. elokuuta 1934 julkaistussa piirroselokuvassa Orpojen hyväksi (Orphan's Benefit). Tässä Aku esiintyi ensimmäistä kertaa Mikki Hiiren kanssa. Elokuva oli myös sikäli merkittävä, että Polle Koninkaulus ja Heluna Ammu tekivät siinä ensiesiintymisensä.
[muokkaa] Suosio kasvaa
1930-luvulta 1960-luvulle tehtyjä Aku Ankka -animaatioita pidetään nykyään lähes taiteena. Aku olikin alun perin nimenomaan animaatiohahmo. Aku Ankka -piirretyt ovat lyhyitä ja toiminnallisia. Välillä niissä koetaan seikkailuja, mutta useimmiten liikutaan jonkin arkiaskareen ympärillä. Toisinaan Aku Ankalla on vastustaja, kuten Tiku ja Taku tai muita eläimiä, mutta usein Akun vaikeudet seuraavat kenenkään järjestämättä. Varsinaisia Aku-piirrettyjä tehtiin 128.
Vuonna 1936 amerikkalaisissa sanomalehdissä alettiin julkaista Al Taliaferron piirtämiä sarjakuvastrippejä, joiden päähenkilönä oli Aku. Taliaferro ja käsikirjoittaja Bob Karp kehittelivät Akun tulista luonnetta ja loivat Mummo Ankan, Hansu Hanhen, Pulivarin sekä Tupun, Hupun ja Lupun. He myös keksivät Aku Ankan auton.
Vuoteen 1941 mennessä Aku oli ehtinyt esiintyä jo viidessäkymmenessä piirretyssä, ja vuonna 1965 hän oli esiintynyt jo sadassa piirroselokuvassa. Muutama piirroselokuva tehtiin CinemaScope-koossa ja yksi jopa kolmiulotteisena (Working for Peanuts, 1Qa

lähde : wikipedia..

Postaaja:


tunturi Professional


Professional
Harjoituskilpapyörämalli soveltuu hyvin ensimmäiseksi maantiepyöräksi: siinä on loistavat ajo-ominaisuudet sekä hinta-laatusuhde. Pyörä on myös helposti varusteltavissa.

Runkokoko51, 54 ja 57cm
RunkomateriaaliHydroformattu 6061-alumiini
HaarukkaKinesis, alumiini
VaihteetShimano Sora, 18-vaihteinen, Välitys: 50-34 / 12-25
JarrutTektro R730
RenkaatSchwalbe Marathon Plus (28-622), pistosuojattu, sivuheijastin
VanteetMach1 Omega, alumiini, kaksoisseinämä
OhjainkannatinKalloy AS027, ylikoko
IstuinSelle Royal Viper (Royal Vacuum Light)
PolkimetNon-Slip polkimet, muovi
VakiovarusteetSoittokello
VäritSkyBlue
Kokonaispaino10,5 kg
Suositushinta999 €

Postaaja:

CANDY KING

Yritys perustettiin Ruotsissa vuonna 1984 nimellä Karamellkungen.
Vuonna 1997 Fazer-konserni osti Karamellkungenin ja suomalaisen Candyland OY:n.
on säilytetty alkuperäinen nimi Karamellkungen. Vuonna 2008 Accent Equity osti Candykingin/Karamellkungenin. Accent Equity on noteeraamattomiin pieniin ja keskisuuriin pohjoismaisiin yrityksiin erikoistunut sijoitusrahasto. Koska yrityksellä on yli 20 vuoden kokemus irtomakeisten kokonaiskonseptin markkinoinnista, se on sekä edelläkävijä että markkinajohtaja Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa, ja se toimittaa makeisia myös Baltian maihin ja Irlantiin.
Candyking Finland on lähtöisin pienestä makeisten tukkukaupasta nimeltä Candyland, joka perustettiin Karkkilassa vuonna 1990. Candyland vastasi pääasiassa itse makeisten tuotannosta.
Fazer osti Candylandin vuonna 1997, ja kolme vuotta myöhemmin yrityksen nimi muutettiin muotoon Candyking Finland Oy. Candyking International muodostettiin eri maiden toiminnan yhteensovittamiseksi
Vuonna 2007 Candyking on Suomen johtava irtomakeistoimittaja, jonka markkinaosuus on yli 65 prosenttia ja jolla on yli 1 500 palvelupistettä kaikissa Suomen suurimmissa päivittäistavaraketjuissa ja elokuvateattereissa. Tavoitteemme tehdä Suomesta makeampi paikka jatkuu.
Vuonna 2008 Accent Equity osti Candykingin/Karamellkungenin.
    Candy King
teksti ja kuva lainattu http://www.candyking.com/Candyking/templates/Candyking_Page.aspx?id=2124&epslanguage=FI
Tykkään kovista ja väkevistä nameista ja niitä voi ostaa kaikista marketeista ja vähemmän tykkään vaahtonameista ja pehmeistä namuista muitakin namien valmistajia on esim leaf,fazer.

Postaaja:

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Blogin aloitus

Tämä on mediataito-kurssin oma blogi, jossa esitellään kurssilaisten harrastuksiin ja muihin mieltymyksiin liittyviä postauksia.

Jalmari

Jere

Niko

NiQsi

J
Paku